5.9.11

PAWC päivä 4 - viimeiset radat ja päättäjäiset

Päivän aloitti IMCA minien joukkueagilityrata. Mimmi ja Riesa tekivät 5:n, Johanna ja Lumi hylkääntyivät, Tiina ja Etta samoin, Sanna ja Perro samoin. Marika ja Tiita sen sijaan tekivät 0:n 6:nnelta sijalta ja sitten alettiin jännittää loppuja. Seuraava suorittaja 5, kaksi seuraavaa italialaista keppikielto, Marika oli palkintopallilla!

Marika ja Tiita minien 3.
PAWC:ssä Auliksen kanssa hyllytettiin, kun puomin edessä oli A tyrkyllä, mistä piti lähteä pussille ja Aulis kävi potkaisemassa A:sta vauhtia. Kahdella hyllyllä Aulikselle ei sijoitusta.

Anne ja Miro tekivät komean nollan ja hetkeä myöhemmin Anne teki nollan myös Roopen kanssa. Päivän radalla sijoitukset Mirolle 1. ja Roopelle 2. Yhteistuloksissa Anne PAWC ryhmän 6 kakkonen Miron kanssa!

Anne ja Miro PAWC 6-ryhmän 2.
Henna ja Shanti tekivät myös hienon nollan, jonka jälkeen aloitettiin taas jännittäminen, kun lähtötilanteessa olivat 4. sijalla. Lopulta päivän radalta 2. sija ja yhteistuloksissa nousu 4-ryhmän kakkoseksi.

Henna ja Shanti PAWC 4-ryhmän 2.
Liisa ja Kelmi tekivät myös nollan ja yhden hylkäyksen kanssa sijoitus 10. 3-ryhmässä.

Toiseksi viimeisenä suorittajana PAWC:ssä Ella. Radalle lähdettiin niin, että tiesin että puhtaalla radalla pidettäisiin 3. sija, jolta lähdettiin. Tässä vaiheessa en tiennyt koko tilannetta. Väänsimme puhtaan radan, ei nopeaa, mutta puhdas kuitenkin. Maalin jälkeen koiraa palkatessa vilkaisin taululle ja yhteistuloksissa Ella sijalla 1! Tätä en kyllä ihan nopeasti käsittänyt. Olin varma, että Martin Hostettler Benin ja Figaron kanssa olisivat jatkaneet 0-putkeaan, mutta kumpikin olikin saanut vitosen radalta. Ellalle siis koko kisassa ainoana 3 nollaa ja PAWC 3-ryhmän voitto!

Vellu ja Ella PAWC 3-ryhmän 1.
Jälkitunnelmina täytyy sanoa, että kyllä maammelaulu on hieno kuulla ykköspallilla seisten. Ja täytyy vielä erikseen kiittää, että ei tarvinnut edes tyytyä järjestäjillä olleeseen instrumentaaliin, vaan muu Suomen joukkue lauloi niin että Italiakin jäi ehkä kakkoseksi kansallislaulun laulamisen volyymissa. Ja se on jotain se.

PAWC 2011 Suomen joukkue
PAWC-joukkueen saldoksi siis Vellulle ja Aulikselle hyppyradan voitto, Ellalle kokonaiskilpailun voitto. Hennalle ja Shantille toisen agilityradan kakkossija ja kokonaiskilpailun kakkossija. Annelle ja Roopelle hyppyradan 3. sija, 2. agilityradan 2. sija ja kokonaiskilpailun 4. sija ja Mirolle kummankin hyppyradan voitto ja kokonaiskilpailun 2. sija. Yhteensä palkintopallilla siis suomalaisia PAWC kisaajia 10 kertaa ja kokonaiskilpailussa jokaisessa ryhmässä jossa osallistujia palkintosijoilla!

Henna ja Liisa ovat jo kotimatkalla luultavasti yöpymässä tätä kirjoittaessa jossain Saksassa, loput lähtevät huomenna takaisin kohti Suomea lentäen. Seuraava kirjoitus tähän blogiin tulee siis Suomesta.

Ensi vuonna näihin aikoihin kisataan samoissa merkeissä Belgiassa.

1 kommentti:

Pirkko kirjoitti...

onneksi olkoon!

Jospa minäkin ensi vuonna pääsisin mukaan:-)

terv. Pirkko ja lagrom Nucca